sunnuntaina, toukokuuta 10, 2009

"Minä kastan sinut"

Lefa on kuluneen kevään aikana päässyt kaksi kertaa ristiäisiin, joissa pappi on antanut vauvalle nimen. (käsitys on nimenomaan sellainen, että pappi on sen nimen keksinytkin)
Tänään sitten saunassa kaikella hartaudella kastettiin äitiä ja isiä.

"minä kastan sinut isän, pienen pojan ja pyhän hennen mukaan..."

keskiviikkona, toukokuuta 06, 2009

Otetaan imuri esiin

Tänään aamulla poika totesi, että meillä on siivous jäänyt vähälle.
- Isi, otetaan imuri esiin.
- Miksi, kysyin.
- No, kun meillä on niin paljon pölyä. Täytyy imuroida, poika vastasi.
- Aijaa, onko, totesin.
- Juu on. Niin paljon pölyä, että pöly oikein leijailee tällä sisällä, poika jatkoi.
No, kaipa se sitten on tänään imuroitava jos juniorikin on sitä mieltä että imurille olisi käyttöä.

[Lefalla ikää 3 vuotta, 1 kuukausi ja 9 päivää]