Lefa on kuluneen kevään aikana päässyt kaksi kertaa ristiäisiin, joissa pappi on antanut vauvalle nimen. (käsitys on nimenomaan sellainen, että pappi on sen nimen keksinytkin)
Tänään sitten saunassa kaikella hartaudella kastettiin äitiä ja isiä.
"minä kastan sinut isän, pienen pojan ja pyhän hennen mukaan..."
sunnuntai, toukokuuta 10, 2009
keskiviikkona, toukokuuta 06, 2009
Otetaan imuri esiin
Tänään aamulla poika totesi, että meillä on siivous jäänyt vähälle.
[Lefalla ikää 3 vuotta, 1 kuukausi ja 9 päivää]
- Isi, otetaan imuri esiin.No, kaipa se sitten on tänään imuroitava jos juniorikin on sitä mieltä että imurille olisi käyttöä.
- Miksi, kysyin.
- No, kun meillä on niin paljon pölyä. Täytyy imuroida, poika vastasi.
- Aijaa, onko, totesin.
- Juu on. Niin paljon pölyä, että pöly oikein leijailee tällä sisällä, poika jatkoi.
[Lefalla ikää 3 vuotta, 1 kuukausi ja 9 päivää]
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)